-Suvi-
torstai 26. huhtikuuta 2012
Kasaribileiden meikki
Viimeviikonloppuna oli kasaribileet, ja koska mun asusteet oli pinkkejä ja neonvihreitä, päätin myös meikin toteuttaa näissä väreissä. Kuvaa jouduin hieman muokkaamaan, että luomivärien oikea sävy tulisi esiin, vaikka vihreä jäi siltikin näyttämään liian minttuiselta. Luomiväreinä käytin nimettömän paletin hot pinkiä ja limeä,ja niiden päälle laitoin Stargazerin UV-pinkkiä ja UV-vihreää
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Pohdinnan tulos
Olen tullut nyt siihen tulokseen, että rupean tänne laittamaan myös meikkikuvia.. Kynsijutut ovat jääneet jostain syystä, vaikka innostusta on. Jaksamista vaan ei ole. Yksivärisissä menty jo jonkin aikaa.. Vaikka voisihan niitäkin silloin tällöin julkaista, omasta mielestäni ne ovat vään hieman tylsiä :)
Ja nyt, kun minulla on uusi pokkarikin, niin saa vähän parempia kuvia.
Suuri pohdinnan tulos..
Ja nyt, kun minulla on uusi pokkarikin, niin saa vähän parempia kuvia.
Suuri pohdinnan tulos..
torstai 15. maaliskuuta 2012
Hempeää kevään alkua!
Ei se energia oikein meinaa näköjään riittää tämän blogin päivitykseen. Mutta eipä hätiä mitiä, ei oteta stressiä. Lähinnä omaksi iloksenihan tätä pidän, että saan lakattuja kynsiä talteen. Nämä ovat siis "uudet", 11.3. lakattu, kuvat otettu tänään. Hyvässä kunnossa ovat pysyneet :)
Sain käytettyä näihin kolmea korkkaamatonta lakkaa. Jei, sainpas niitäkin käytettyä välillä. Onhan noita nimittäin "hieman" kertynyt. Ehkä se tästä, jos alkaisi käymään niitä läpi pikku hiljaa..
Tässä siis pari kuvaa tämänhetkisistä kynsistäni. Pyydän jo etukäteen anteeksi hirveitä kynsinauhojani, ja muutenkin kuivia sormiani, mutta ne eivät ole vielä toipuneet kylmästä talvesta.

-Suvi-
PS. Näitä kynsiä oli jostain syystä erittäin hankala kuvata! Värit eivät toistuneet missään kuvissa, niin kuin livenä. Tässä kuitenkin ns. "onnistuneimmat" kuvat.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Kesä 2010
Jospa tätäkin sitten taas hieman päivittelisi, on hieman unohtunut.. Edelleen vanhoja kynsiä, kun mun kädet on niin kamalassa kunnossa ja minulla on menossa jonkin sortin syväkosteutusprojekti näiden kanssa.. Tässä kuitenkin tällaiset aika peruskynnet, joista itse kuitenkin pidin todella paljon. Ja teinpä tuolloin myös ensmmäisen kynsilävistykseni :) Jostain syystä mulle tuli/tulee näistä mieleen muskettisoturit.

-Suvi-
-Suvi-
maanantai 13. helmikuuta 2012
Mehiläisparvi
Tässä samaa sarjaa, kuin edelliset: Mehiläisparvi -kynnet! :D Nämäkin ovat joulukuulta 2010, idearikkaus oli silloin selvästi huipussaan. Tämäkään idea ei ole omani, näitähän nyt näkyy joka paikassa. Muistaakseni näissä kynsissä oli musta pohja, johon tein ensin valkoisella raidat, ja valkoisten päälle sitten tuollaista kullankeltaista Two Way Nail Art -koristelulakkaa..

-Suvi-
-Suvi-
perjantai 10. helmikuuta 2012
10 pientä kerttua
torstai 9. helmikuuta 2012
Lilac winter
tiistai 7. helmikuuta 2012
Mieletön arvonta!
Nyt on Sonnelassa ihan mieletön 1000 Blogger -lukijan arvonta! Palkinto on silmiä hivelevän upea! Kaikki osallistumaan :) Tässä Sonnelta lainattu kuva pääpalkinnosta, katsokaa nyt miten mieletön! Arpaonnea kaikille!

-Suvi-

-Suvi-
torstai 26. tammikuuta 2012
Kesänodotuskynnet 2010
No löytyihän täältä jokunen kynsikuva, tosin laatu ja työn jälki on aika kamalaa (ainakin näissä) :D Idea on kuitenkin ihan toimiva, joten siksi nämä täällä voin näyttää. Toteutus olisi vaatinut tarkempaa työtä, johon tuolloin ei ollut aikaa, kun olin muistaakseni mökille lähdössä.. Tuloksena siis erittäin epäonnistunut liukuvärjäys :D
05/2010
Nää oli lähinnä tällaset "kesänodotuskynnet", kun kesä oli jo aivan nurkan takana tuossa vaiheessa. Ihan pirteän näköiset, ja joskus olisi tarkoitus tehdä uudestaan paremmalla toteutuksella. Lakoista sen verran, etten nyt tarkkoja nimiä muista, mutta Nubarin lakat olivat kyseessä. Fimot itse leikattuja.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Lätinää ja ElectroPop!
Josko tännekin nyt sitten jotain höpöttelisi. Kynsiä ei ole, sillä talvi teki tepposet ja mun sormet on ihan kamalan näköiset, ja kynnetkin on ylilyhyet. Jes. Mutta korkkaamattomia lakkoja mulla on senkin edestä, ja mua melkein ahdistaa kun en niitä pääse käyttämään (en halua käyttää, kun kädet on niin kamalassa kunnossa, enkä halua, että kukaan kiinnittää niihin mitään ylimääräistä huomiota :D).. Näitä lakkoja on mulla kenkälaatikollinen, eikä kaikki edes ihan taida mahtua siihen (kuvan siitä laatikosta voin yrittää tässä joku päivä taiteilla tänne blogiin).. Mutta tänäänpä tilasin sitten jokusen lakan lisää, ettei vaan lopu kesken. Oli pakko saada China Glazen uudesta ElectroPop -kokoelmasta se Techno (glitteriä, nam!) sekä DanceBaby (syötävän herkullinen vaaleanpunainen)! Passion For Nails -blogissa on enempi tästä uudesta kokoelmasta, jos jotakuta kiinnostaa nähdä värit tarkemmin :)
Uusia lakkoja odotellessa sekä kynsiä ja käsiä hoidellessa siis jatketaan..
PS. Koneeni ei ole vieläkään tullut huollosta, joten kuvia ei oikein siitäkään syystä pysty laittelemaan :/ Pitää katsoa, onko mulla tässä "varakoneella" mitään kynsikuvia tallessa, josko sieltä jotkut vanhat sitten saisi julkaistua, ettei minua julistettaisi aivan kuolleeksi :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)